
- Muksut saivat valita meillä omien huoneittensa tapetit itse. Toki juteltiin värimaailmasta ja muista toiveista yhdessä ennen tapettikaupoille lähtöä, mutta meillä lastenhuoneet ovat saaneet aina olla asujiensa näköiset!
Isoveli harrastaa jääkiekkoa, muttei halunnut sen kuitenkaan olevan huoneen pääteema (muutama fanijuliste seinällä riittää). Hänen toiveissaan oli tummasävyinen huone, mielellään siis vaikka musta kuin jääkiekko, niinpä olin iloinen, kun tämä tummanharmaa sävy kelpasi kompromissina. Huone on kooltaan 13,5 m2. Lattia, katto + liukuovikaapit ovat valkoiset. Mustaa löytyy puolapuista, valaisimista, kalusteista ja tekstiileistä.



- Tämän San Francisco Skyline valokuvatapetin nähtyään mikään muu ei enää kelvannut (pojallahan on hyvä sisustusmaku)!
Kolme seinää maalattiin vesiohenteisella Colorian puolihimmeällä Greenline remonttimaalilla tummanharmaiksi ja huoneen takaseinälle hankittiin tehosteeksi tämä mustavalkoinen maisematapetti. Kaikki meidän talon tapetit on hankittu Tampereen K-Rauta Rauta-Otrasta, sillä myymälän valikoimaa voi todellakin suositella lämpimästi (Rauta-Otrasta löytyy myös mm. ihana Lexington tapettikirja!).


San Francisco Skyline kuvatapetti on paksua non-wovenia eli liima vaan seinään ja tapetti perään. Ei vettymistä eikä ärsyttävää odotettelua. Veteen sekoitettava liisteri tulee pakkauksessa mukana, mutta me käytimme kuitutapeteille tarkoitettua seinäliimaa, jota meiltä löytyi kotoa ennestään.
Kuva on suuri, kooltaan 366 x 254 cm ja koostuu kahdeksasta (8) yhtä suuresta palasta (91,5 x 127 cm). Ennen tapetointia kannattaa tutustua asennusohjeisiin ja tarkistaa, että kaikki kuvan osat ovat mukana ja oikeassa järjestyksessä. Koska tapetoitavan huoneen takaseinän leveys on vain reilut 310 cm, päätimme leikata kuvan oikeasta reunasta tarvittavat 50 cm pois. Näin kuva asettuu nyt hyvin huoneen takaseinälle ja tuo jännittävää kolmiulotteisuutta sisustukseen.

![]() |
Matto Ikea RASKMÖLLE 170x240 |

- Huoneesta tuli mielestäni tosi kiva ja onnellinen poika nukkuu nyt San Franciscon sillan alla!
Mutta kuten kaikkien muidenkin harmaan sävyjen kanssa, niin pojan huoneessakin tarvittiin aika monta koemaalausta ennenkuin kuvatapettiin sopiva oikea tummanharmaa sävy löytyi. Huone sijaitsee yläkerrassa ja ikkunat ovat samaan ilmansuuntaan kuin keittiökin, ja osalla teistä on varmaan tuoreessa muistissa, kuinka viime keväänä tuskailin täydellisen harmaan löytämiseksi keittiön seiniin (jos kiinnostaa, niin tuo postaus löytyy täältä). Valo tulvii meillä sisään kaikista ilmansuunnista ja värikarttojen neutraalit harmaansävyt toistuvat sisustuksessa poikkeuksetta sinertävinä. Kaikki "luottoharmaat" kokeiltuani meinasinkin jo vaipua synkkyyteen myös Juniorin huoneen kohdalla, kunnes tämä täydellinen tummanharmaa löytyi lopulta Tikkurilan vanhasta Monicolor-viuhkasta koodilla K157.
