Quantcast
Channel: SALLY'S
Viewing all 1046 articles
Browse latest View live

TALVI YLLÄTTI

$
0
0

- Tilattiin puutarhalta tontin kadunvarsiosuuksille aitataimet ja haettiin ne perjantaina. Melkein 250 puskaa mahtui yhteen sievään säkkiin! Onneksi ei sentään nolattu itseämme ja oltu peräkärryn kanssa liikkeellä ;)


Illalla tulee pimeää jo puoli seitsemän aikaan, joten aloitettiin taimien istutus heti lauantaina aamupuuron jälkeen. Heti, kun hommaan tuli rutiinia, niin rupes istutuskin sujumaan reippaammin. Harjoitus tekee nimittäin mestarin tässäkin hommassa. Ennen pimeän tuloa saatiin 1/3 osa puskista maahan.

Hulluja kun ollaan (tai sitten vaan tavattoman ahkeria), niin viimeiset niistä vedettiin kyllä maahan otsalampun valossa ennen lauantai-illan Possea (instastoryssä on hauskaa kuvamateriaalia). 

- Mutta onneksi tehtiin, sillä sunnuntaiaamuna kauniit lumihiutaleet leijailivat jo ilmassa!


- Nyt on sitten se tilanne, että maa on pinnasta jäätynyt ja 2/3 puskista vielä istuttamatta eli ei menny ihan niinku Strömsössä...

Pyöräytettiin sunnuntain päiväohjelma uusiksi, Pikkusisko puki kärppänä ulkovaatteet ja meni ulos leikkimään, pistettiin pyykkikone pyörimään ja mies vaihtoi ensitöikseen autoihin talvirenkaat. Sitten me jo naurettiin! Sulaahan se maa nimittäin varmasti jossakin vaiheessa - viimeistään sitten ensi keväänä, mutta mitä me nyt tehdään noille istutusta odottavalle 160 taimelle? Happy Sunday!


TALVI YLLÄTTI VOL 2

$
0
0

- Kiitos ihanista meileistä ja vinkeistä instassa, joita olen saanut teiltä edelliseen postaukseen liittyen!

Eihän tuo loppujen lopuksi ollut pahakaan homma, että maa oli vähän jäässä! Ei tosiaankaan, sillä kuuran alta maa sentään näkyi, toisin kuin nyt ;DD Mutta talvirenkaat tuli kerrankin vaihdettua ajoissa, mihin olin erityisesti tänään erittäin tyytyväinen!


Tilannehan oli siis viime sunnuntaina se, että oltiin haettu puutarhalta aitataimet ja ehditty istuttaa niistä vasta 70, kun yöpakkanen veti heti seuraavana yönä maan kuuraan. Ja pakkasta on ollut sen jälkeen joka päivä ja yö. Maa ei ole onneksi kuin ihan pinnasta jäässä ja päivällä aurinko lämmittää vielä sen verran, että sitä pystyy taas kaivamaan. Tarpeeksi lämmintä vaan päälle, niin lapion heiluttelu sujuu.

-Näin mä psyykkasin itseäni tällä viikolla ja nyt saldo on sata puskaa lisää maassa! 


- Joo, noi pienet risut tuossa kuvan etualalla on ne meidän puskat! 

Pian parikymmentä senttiä on nyt satanut lunta tämän päivän aikana ja puskat peittyy hyvää vauhtia valkoiseen vaippaan. Soitin puutarhalle aamulla ja sanoivat, ettei ole syytä huoleen. Maa ei ole vielä jäätynyt, joten esim. takapihalle voi kaivaa väliaikaisen istutuskuopan, johon istuttaa nippuna loput taimet odottamaan kevättä, jolloin ne voi sitten istuttaa oikeaan paikkaan (tosin ensi viikolla kuulemma taas lämpenee ja lumisade muuttuu vedeksi eli eiköhän me vedetä tää homma himaan).

LOKAKUUSSA

$
0
0

Lokakuu oli säiden puolesta sangen poikkeuksellinen. Vielä viikko sitten ruoho loisti vihreänä ja sitten yhtäkkiä sää viileni ja saatiin maahan ensilumi (ja se on pysynyt meillä jo viikon)! Mutta mikä ihana valoisuus sen mukana tulikaan. Pikkupakkanen ja lumi narskuu jalkojen alla, ai että. Meidän aitapensaiden istutusprojekti sen sijaan jäi harmittavasti kesken, joten toivotaan, ettei tämä lumi jää pysyväksi ;) 

Tässä kuussa järjestettiin myös Mansen blogikirppis Tampereella ja moni tavara löysi uuden kodin. Kiva, kun tartuitte rohkeasti hihasta ja tulitte juttusille! Kynttilöitä poltellaan jo ahkerasti ja lämpimät peitot on kaivettu esille. Koti pukeutuu talveen ja ajatus ensimmäisestä Joulusta uudessa kodissa lämmittää sydäntä.  ♥ 

PUOLAPUUT JA VOIMISTELURENKAAT NETISTÄ

$
0
0

Kaupallinen yhteistyö SUOMEN VOIMISTELUTUOTE


- Pikkusisko on jo pitkään haaveillut puolapuista, joten yllätys oli melkoinen, kun sellaiset viimein hankittiin!

Tämä postaus on toteutettu yhdessä Suomen Voimistelutuotteen kanssa. Pääsimme syyskuussa tutustumaan yrityksen siisteihin, uudenkarheisiin toimitiloihin Lempäälässä, vain kivenheiton päässä Ideaparkista ja täytyy sanoa, että olimme todellakin positiivisesti yllättyneitä näkemästämme. Palvelu oli todella ystävällistä ja varastossa kaikki tavarat niin hienossa järjestyksessä, että sellaista harvoin näkee!


- Meillä on uudessa kodissa 12 cm korkeat jalkalistat, mikä aiheutti hieman päänvaivaa puolapuiden asentamiseen, sillä niihin on valmiiksi sorvattu noin 9 cm kokoiset siistit lovet yleisimpiä lattialistakokoja varten. 

Kokosimme puolapuut ja kokeilimme ensin pariakin eri vaihtoehtoa, mutta päädyimme lopulta poraamaan puolapuiden alapäähän pienet metalliset säätöjalat. Ne maksoivat muutaman euron ja löytyivät helposti rautakaupan valikoimasta.


- Lopputulos on nyt siisti eikä tarvinnut kikkailla listojen kanssa! 

Puolapuut olisi myös voinut kiinnittää sellaisenaan suoraan seinään, sillä niiden kiinnistysmekanismi takaa sen, että ruuvit pystyy kiinnittämään tarkasti seinäkoolauksiin eli niiden ei asennuksen turvallisuuden takia tarvitse nojata lattiaan. Koska meillä on leveät lattialistat, niin puolapuut olisivat siis jääneet noin 3 cm irti lattiasta, siksi päätettiin nähdä tämä lisävaiva asennusvaiheessa, jotta lopputulos miellyttäisi myös silmää. Itse asennus on helppo nakki, sillä mukana tulee hyvät suomenkieliset ohjeet!


-Puolapuiden lisäksi Pikkusisko sai myös voimistelurenkaat, jotka ovat olleet ahkerassa käytössä!

Suomen Voimistelutuotteen valikoimaan kuuluu myös paljon muita kivoja välineitä, jotka innostavat liikkumaan mm. trapetsi, puinen leuanvetotanko, kiipeilyköysi, keinu, slackline jne. ja tuotevalikoimaa kehitetään jatkuvasti.


LUKIJATARJOUS

Sally's blogin lukijana sinulla on nyt mahdollisuus tilata puolapuut kotiisi erikoishintaan: 60-70 cm leveät puolapuut, vakiovärinä koivu, joko suorana tai leuanvetoulokkeella (kuten meillä) hintaan 199,90 eur(ovh 259,90 eur), muut värit +40,00 eur.

Lähetyskulut sisältyvät hintaan eli puolapuut toimitetaan ilmaiseksi kotiovellesi.


- Blogitarjous voimassa 15.11.2017 asti! Tilaamaan pääset tästä.


Tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan. Sally kiittää!

LOMAN TARPEESSA

$
0
0

Oltiin just uhrattu kaikki vuoden vapaa-ajat raksalle ja saatu viimeisetkin tavarat kannettua uuteen kotiin, kun facebook-seinälleni ilmestyi Holiday Clubin ilmoitus, jossa etsittiin lomatestaajia.

- Mä ajattelin silloin, että wau, oispa makeeta päästä viettämään romanttinen viikonloppu kaksistaan ja huuhtoa raksavuoden pölyt pois kehosta ja mielestä! 


Yllätys oli melkoinen, kun syyskuussa puhelin soi ja saimme kuulla, että meidät on valittu yli 4000 hakijan joukosta niiden 10 pariskunnan joukkoon, jotka pääsevät valitsemaansa Holiday Clubin kylpylään viettämään romanttista viikonloppua kahden! 

- Valitsimme paikaksi Tampereen Kylpylän ja ajankohdaksi lokakuun viimeisen viikonlopun. 


Holiday Club Tampereen kylpylä sijaitsee 1899 rakennetussa Lapinniemen Puuvillatehtaana alunperin toimineessa idyllisessä vanhassa tiilirakennuksessa Näsijärven rannalla. Uusi ja vanha vuorottelevat tiloissa taidokkaasti ja kylpylän läheistyyteen valmistui 2002 erillinen hotellirakennus, jonka 10. kerroksen huoneestamme avautui näkymät Näsijärven aalloille. 

- Auringonlaskut ovat kesällä täällä varmasti pyörryttävän upeita!


- Kylpylärakennuksessa sijaitseva ravintola Arthur tarjoilee hienostuneita annoksia & Classic Pizza leipoo yhdet Tampereen parhaista pizzoista.


- Kiitos ihanasta viikonlopusta Holiday Club Tampereen kylpylä! 

Oli luksusta viettää aikaa kahden #kullankanssa, nukkua pitkään, pulahtaa kylpylän rentouttaviin poreisiin ja käydä valmiiseen pöytään. Yhdet pizzat syötiin sängyssä loikoillen (ettehän kerro lapsille) ja toisena iltana maltoimme piipahtaa hetken kylpylän ulkopuolella, kun Tuntematon sotilas oli ensi-illassa. 


Vinkit! 

Tampereella on paljon nähtävää ja koettavaa: teatterit, ostospaikat, ravintolat, kahvilat, upeat nähtävyydet, Särkänniemi, Näsinneula, Milavida, Moro Sky Bar, Klubi, Vapriikki, Arboretum, Pyynikin näkötorni ym. Täällä saa viikonlopun kulumaan kuin siivillä!


15 avioliittovuoden, 3 lapsen ja 2 talonrakennuksen jälkeen on mukava huomata, että olemme yhä hulluina toisiimme! ♥ Parisuhteessa on tärkeää viettää laatuaikaa kahden, mutta ihan yhtä tärkeää on muistaa huomioida puolisoa pienillä teoilla arjessa. Se toimii ainakin meillä!

MUUTTO PIENEMPÄÄN ASUNTOON

$
0
0

- Äiti täytti syksyllä 80 ja iskäkin on jo 75v. Omakotitalon myyminen ja muutto kerrostaloon olivat heille iso asia!

Kaikkihan me haluamme olla forever young, joten jo pelkästään tosiasioiden tunnustamisen kanssa saa tehdä paljon ajatustyötä. Eletyt vuodet näkyvät kokemuksena ja viisautena, mutta tuovat väistämättä myös muutoksia kehoon ja mieleen, jalka ei nouse enää kuten ennen, voimat vähenevät, omakotitalossa siivottavia neliöitä on liikaa, lisänä tulee lumityöt, nurmikonleikkuut, ikkunanpesut, puutarhanhoito ym. Kaunis ajatushan se on, että me aikuiset lapset mahdumme perheinemme heille tarvittaessa (yö)kylään, mutta kyllä jossain iässä täytyy jo ruveta asettamaan omat tarpeet etusijalle, jotta kotona pystyy asumaan mahdollisimman pitkään.


Muistattekin varmaan, kun kirjoittelin kesällä vanhempieni omakotitalon olevan myynnissä? 

Otettiin hyvät valokuvat, tilattiin tarvittavat asiakirjat, tehtiin myyntiesite ja myytiin talo Etuovi-palvelun avulla 2,5 kuukaudessa. Kiinnostusta oli tosi kivasti ja saatiin 2 hyvää tarjousta, joista toisen kanssa käteltiin kaupat. 


Ensi kesänä vanhempani viettävät 50-vuotis hääpäiväänsä ja voitte uskoa, että kaikki vuosien aikana kertyneet tavarat on säilytetty suurina aarteina.♥ Tämä muutto oli siis hieman isompi projekti kuin pelkkä siirtyminen paikasta toiseen, sillä ajatuksena oli samalla helpottaa elämää ja mahtua jatkossa kutakuinkin puolet pienempiin tiloihin. 

Toiveena oli löytää 3-4 h + k + s, jossa olisi parveke järvinäkymällä ja joka tarjoaisi esteetöntä asumista Tampereen keskustan tuntumassa. Kivoja pikkuasuntoja olikin kesällä ja alkusyksystä paljon tarjolla, mutta sopiva kolmio tuntui olevan kiven alla. Kiertelin vanhempieni mukana asuntonäytöillä, sillä sisustussuunnittelijana pystyin näkemään pienempienkin asuntojen potentiaalit ja tiesin, mikä toimisi heidän arjessaan. Aika täpärälle meni aikataulullisesti, mutta lopulta vain järvinäkymästä piti tinkiä, jotta uusi koti löytyi. 


Kun nimet oli paperissa ja oltiin hetki huokaistu, niin alkoi ahkera KONMARITUS eli tavaroiden karsiminen. Kaikki, jotka ovat auttaneet omia ikääntyviä vanhempiaan tässä samassa tilanteessa, tai konmarittaneet omassa elämässään, tietävät, että tehtävä ei ole helppo. Tavaroihin liittyy niin paljon muistoja ja tarinoita, niillä on tunnearvoa, ne on ehkä hankittu ensimmäisillä palkkarahoilla, niitä varten on säästetty pitkään, ne on peritty, tehty itse ja säilytetty rakkaudella. Joukossa voi olla kuitenkin myös raskasta painolastia, ikäviä muistoja, ei-mieluisia lahjoja, ulkomaan tuliaisia, heräteostoksia, rikkinäisiä, parittomia, kaapin perukoille ja varastoon unohtuneita turhia tavaroita. Niiden poisheittäminen ei loukkaa ketään, vaikka niin tulee itse helposti ajateltua. Turhasta tavarasta luopuminen tekee hyvää ja se voi olla jopa suorastaan vapauttavaa! Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa, että itselle ylimääräinen ja tarpeeton tavara pitäisi heittää roskiin, sillä tavarat voi myös lahjoittaa eteenpäin, myydä kirpparilla tai tori.fi palvelussa, viedä esim. vuokravarastoon, josta ne voi myöhemmin sitten käydä rauhassa läpi, jos luopuminen tuntuu juuri nyt liian vaikealta. Ei-mieluisesta lahjasta luopuminen ei myöskään tarkoita, etteikö pitäisi lahjan antajasta. Jokainen toimii tässä niinkuin itsestä hyvältä tuntuu.

Olen ollut mukana tässä vanhempieni projektissa nyt keväästä saakka ja täytyy kyllä sanoa, että koko tunneskaala on käyty läpi! Luopumisen tuska, itkut, naurut ja huumorin kukat. Nämä kuukaudet ovat myös lähentäneet meitä entisestään. Muuttomiehet kantoivat tällä viikolla vanhempieni tavarat uuteen kotiin, mutta projekti jatkuu vielä. Nyt koitetaan sopeutua uuteen elämäntilanteeseen ja uusiin neliöihin, nauttia pienistä asioista ja tehdä kerrostalokodista omannäköinen, esteetön ja toimiva. 

Koen suurta iloa, kun voin auttaa ikääntyviä vanhempiani elämässä eteenpäin. Hekin ovat aina auttaneet ja tukeneet minua, kun olen sitä tarvinnut. ♥ 2 isoa muuttoa lyhyen ajan sisällä  (tämä + meidän oma muutto kesällä) ovat olleet kova voimainkoetus. Blogi päivittyy jatkossa taas hiukan ahkerammin, kiitos kärsivällisyydestä! Tosin meillä on kotona tällä hetkellä myös yksi kipsijalka, joten äidin apua ja tukea tarvitaan täälläkin ;DD

MEDISOFT ON IHOLLE IHANA

$
0
0

Blogiyhteistyö MEDISOFT

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Medisoftin kanssa.

Talvella iho joutuu koville. Viima, pyry ja pakkanen kuivattavat ihoa ja jokaisen suihkussa käynnin jälkeen iho kaipaa lisäkosteutta. Riittävä veden juonti auttaa pitämään huolta ihon hyvinvoinnista, mutta aina sekään ei yksin riitä. MEDISOFT on kotimainen ihonhoitosarja, joka sisältää iholle ihanteellisen pH-arvon 5,5 ja auttaa palauttamaan ihon luonnollisen kosteustasapainon. Medisoft sopii koko perheelle! 

"Terveydenalan ammattilaiset ovat käyttäneet korkealaatuisia MEDISOFT-hygieniatuotteita jo vuodesta 1967. Kotimaisen, tehokkaan käsihuuhdesarjan rinnalle on tuotu nyt iholle ihanteelliseen pH-arvoon perustuvan ihonhoitosarja, joka sopii koko perheen jokapäiväiseen käyttöön. Medisoftin tuotteet rasittavat ihoa vähemmän ja auttavat säilyttämään ihoa suojaavan luonnollisen happamuuden ja rasvakerroksen."


MEDISOFT toimii arjessa mukana! Tuoteperheeseen kuuluu hoitava pesuneste, käsivoide, vartalovoide sekä desinfioiva käsihuuhde. Ne on pakattu kivoihin pumppupulloihin, joita on helppo käyttää. Hoitavasta pesunesteestä on saatavilla lisäksi riittoisa 750 ml täyttöpussi. Medisoft tuotteet on valmistettu Suomessa ja niille on myönnetty avainlippumerkki.

Miedon tuoksuinen pesuneste pesee ilman saippuaaa ja sopii päivittäiseen käyttöön niin kasvoille kuin koko vartalolle, siis myös intiimihygieniaan. Hoitava pesuneste sisältää ihoa hoitavaa ja kosteuttavaa glyseriiniä sekä ihoa suojaavaa betaiinia. pH 5,5 auttaa palauttamaan ihon luonnollisen pH-arvon ja tuote sopii koko perheelle. 

Miksi pH 5,5 on iholle ihana?

  • Usein neutraalina pH-arvona mainitaan luku 7. Mutta iholla on luonnostaan lievästi hapan suojakerros, jonka pH on noin 5,0-5,5. 
  • Happaman kerroksen tehtävä on suojata ihoa epäpuhtauksilta ja kosteuden haihtumiselta. Siksi hieman emäksinen vesijohtovesi kuivattaa jokaisella pesukerralla ihoa. Samoin tekevät voimakkaat pesuaineet, jotka liottavat ihon luontaista rasvakerrosta. 
  • Pesuaine, joka vastaa ihon omaa pH-arvoa, rasittaa ihoa vähemmän, suojaa ihon rasvakerrosta ja auttaa ylläpitämään ihon luonnollista kosteustasapainoa. pH-arvoltaan tasapainoinen iho on kirkas ja elastinen ja se tuntuu miellyttävän kosteutetulta.


- Meillä muksut ovat jo pienestä pitäen tottuneet pesemään kädet heti kotiin tullessaan ja komentavat kaverinsakin käsienpesulle! Käsienpesu edistää terveyttä, mutta saippua + vesi eivät yksistään tehoa bakteereihin.

Medisoft hoitava pesuneste pesee ilman saippuaa ja MEDISOFT tuotesarjaan kuuluu myös kätevä desinfioiva käsihuuhde, jota lastenkin on helppo käyttää! Se puhdistaa kädet bakteereista turvallisesti ja nopeasti ja sisältää lisäksi hoitavaa glyseriiniä. Medisoft käsihuuhde ei kuivata ihoa ja se on hyvä lisäapu taistelussa influenssaa, norovirusta ja muita ikäviä pöpöjä vastaan. 


Lukijakilpailu

Nyt sulla on mahdollisuus voittaa itsellesi MEDISOFTIN ihanan pehmeitä ja miedosti hajustettuja uutuustuotteita! Tuotepaketti sisältää 3 tuotetta: hoitavan käsivoiteen, vartalovoiteen sekä pesunesteen (arvo 17,00 eur). Pääset mukaan, kun kerrot, kuinka sinä pidät oman ja/tai pikku perheenjäsentesi ihon ihanana!  ♥ Vastausaikaa on ensi sunnuntaihin 26.11.2017 klo 23:59 saakka. Kaikkien määräaikaan mennessä vastanneiden kesken arvotaan 2 tuotepakettia. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti voitosta, joten muistathan laittaa sähköpostiosoitteesi mukaan.

Kilpailun säännöt löytyvät täältä.


MEDISOFT tuotteet ovat saatavilla kaikissa hyvinvarustetuissa päivittäistavarakaupoissa 300 ml pumppupullossa ja pesunesteestä lisäksi kätevä 750 ml täyttöpakkaus. Joko sinä kokeilit?

JOKO SAA PUKEA KODIN JOULUUN?

$
0
0

Eilen piipahdettiin Pikkusiskon kanssa Tampereella Aleksis Kiven kadun joulunavauksessa. Kantriinassa oli Santa Shopping Days ja Riviera Maison ihanuudet -10% alessa. Ostin sieltä tämän ihanan lasikuusenpallon ja DomDomista mustat paperitähdet. 

- Joko te olette laitelleet kotona joulua?


Meillä tämä Joulu 2017 on ensimmäinen uudessa kodissa. On ihana laittaa esille tutut + uudet koristeet ja virittäytyä Joulun odotukseen. Kynttilät, tuoksut, yhdessä tekeminen ja kiireettömyys. ✭ Kunpa vielä saataisiin jouluksi lunta, niin tunnelma olisi täydellinen!

Isojen lasten kanssa ei onneksi enää tarvitse hössöttää pukkitouhujen kanssa ja lasiset kuusenpallotkin uskaltaa hyvillä mielin ripustaa joulukuuseen. Meille Joulu on aina ollut merkityksellinen juuri lasten vuoksi ja tänä vuonna haluamme pyytää myös isovanhemmat meille joulupäivälliselle.


Puhelinsovellus lupaili tälle päivälle lumisadetta. Toistaiseksi on vielä tasaisen harmaata, mutta sitä odotellessa taidan paistaa uunissa tämän vuoden ekat tähtitortut. Happy Sunday! ✭

MARRASKUUSSA

$
0
0

Marraskuussa värit tummuivat. Hämärä hiipi nurkkiin jo kolmelta ja kylmää oli mukava torjua takkatulen ääressä. Lumipeite tuo hetkellisesti päiviin valoa, mutta muuten marraskuusta selviää parhaiten kynttilöillä, punaviinillä ja suklaalla. Vanhempani muuttivat omakotitalosta kerrostaloasuntoon ja Isoveljeltä murtui nilkka jääkiekkopelissä. Itsestä tuntuu, että pitää revetä moneen suuntaan. Mutta hitaasti hyvä tulee - ja kuukauden päästä joulukin on jo hyvällä mallilla (lue: onnellisesti ohi)!

ENSIMMÄINEN ADVENTTI ✶

$
0
0

- Joulukuu ehti alkaa, ennenkuin saatiin laitettuajouluvalot etupihan timanttituijiin, mutta tietenkin sunnuntaina vesisade jo ropisi ikkunapelteihin ja kaunis lumi on nyt muisto vain. 


Ensimmäinen Adventti on kuitenkin aina erityinen, sillä viimeistään silloin joulun odotus käynnistyy. Yleensä ollaan leivottu lasten kanssa ekat piparit, laitettu joulumusat soimaan ym. 

- Tänä sunnuntaina tehtiin poikkeus ja mä karkasin jouluostoksille. Piparit leivotaan sitten varmaankin Itsenäisyyspäivänä.


Tänä vuonna mulla ihkaoma joulukalenteri. Nordal kalenterissa on 24 numeroitua pientä laatikkoa, joihin kätkeytyy yllätykset. Niissä lapset lupaavat tehdä extra kotityön aina aattoon asti (ja saavat pienen namiyllärin palkaksi) eli tänä vuonna me tehdään joulu yhdessä! ♥ 

ONNEA 100-VUOTIAS SUOMI

$
0
0


"Oi Suomi, katso, Sinun päiväs koittaa
Yön uhka karkoitettu on jo pois
Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
Kuin itse taivahan kansi sois 
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa 
Sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa 

Oi nouse, Suomi, nosta korkealle
Pääs seppälöimä suurten muistojen
Oi nouse, Suomi, näytit maailmalle 
Sä että karkoitit orjuuden 
Ja ettet taipunut sä sorron alle 
On aamus alkanut, synnyinmaa"

Jean Sibelius
FINLANDIA

LEXINGTON JOULUINEN ARVONTA

$
0
0

- On tullut aika lausua lämpimät kiitokset teille lukijoille ja muistaa teitä näin vuoden kauneimman juhlan alla!

Sally's blogi täytti syksyllä 8 vuotta ja juhlallisuudet jäivät tuolloin kaiken muun jalkoihin. Muutto uuteen kotiin, pihatyöt, koulun alku, harrastukset. Lähestyvä ensimmäinen joulu uudessa kodissa herkistää ja saa sydämen pakahtumaan onnesta. ♥ Olen kiitollinen omasta kodista, perheestä, terveydestä, ystävistä sekä teistä ihanista siellä ruudun toisella puolella! Vaikka vuosi on ollut pitkä ja monin tavoin raskas, niin kiitollisuus on silti päällimmäisenä mielessä. 

Kommentointi on blogimaailmassa vähentynyt roimasti aiempiin vuosiin verrattuna ja vaikka itsekin seuraan monen teistä blogia ja ihania instagram-tilejä, niin harvemmin tulee kommentoitua, vaikka ne ovat pullollaan inspiroivia kuvia ja sisustusideoita. Instagramtykkääjien määrät kasvavat jatkuvasti ja instastoryssä voi kätevästi seurata bloggaajan elämää livenä. Tykkään myös, kun yhä useampi teistä rohkenee nykyään tarttua hihasta ja tulla juttelemaan esim. kaupassa ihan livenä. Kiitos siis kaikista ihanista kohtaamisista tänäkin vuonna 2017!


- Kaikki mut tuntevat tietää, että olen aina ollut Lexington tyttö ja Sisustustalo Zoom Designilla Vääksyssä on aina ollut erityinen paikka sydämessäni. ♥

Zoomin joulumaailma on täynnä toinen toistaan ihanampia sisustusjuttuja ja Vääksyyn ajelee aina oikein mielellään. Sisustustalon väki myös postittaa ahkerasti paketteja ympäri Suomen ja tällä kertaa tilasin ihania sisustusjuttuja sieltä postitse. Zoomin sydämellinen Natalia halusi paketoida samalla nämä Lexingtonin jouluiset uutuudet arvottavaksi blogissani eli nyt käynnistyy samalla Sally's blogin jouluinen 8-vuotis arvonta!


Lexington arvonta!

Juhla-arvontaan pääset mukaan, kun kerrot, miksi sinä tykkäät käydä täällä blogissa. ⭑ Onko meillä ehkä samanlainen sisustusmaku, tykkäät valkoisesta, tähdistä, Lexingtonista? Vai onko meillä tyystin erilainen sisustustyyli ja tykkäät muuten vaan hengailla mukana, lukea juttuja laidasta laitaan, seurata talon rakentamista, arkea ja juhlaa, sitä ihan tavallista elämää? Kerro! Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy perjantaina 15.12.2017 klo 12:00, jolloin blogitonttu paketoi yhdelle onnekkaalle nämä kuvassa näkyvät Lexington uutuudet: 

Lexington Printed Pot Holder pannulapun 
Lexington Printed Kitchen Towel keittiöpyyhkeen 
Punaisen Lexington Waffle Kitchen Towel keittiöpyyhkeen 

Tuotteiden arvo yhteensä 53 eur. Jätä siis rohkeasti kommenttiboksiin merkki käynnistäsi + muista laittaa email osoitteesi mukaan, jotta saan sinut voiton osuessa kiinni. Arvontaan voi osallistua myös blogin instagram sivulla @countrysally. Onnea arvontaan! ⭑


Arvottavana olevat LEXINGTON uutuudet saatu Zoom Designista. ⭑ Sally kiittää!

ZOOM DESIGN löytyy myös Facebookista ja Instagramista
Tilaukset ja tiedustelut natalia.mesterton(at)zoomdesign.fi
Asikkalantie 2, Vääksy

WINTER WONDERLAND

$
0
0

- Niin ihania viestejä ja kommentteja olette jättäneet edelliseen arvontapostaukseen, että tässähän aivan liikuttuu. ♥ Kiitos jokaiselle!

Vielä ehdit mukaan blogin synttäriarvontaan! Ihana Lexington Holiday-tuotepaketti arvotaan perjantaina 15.12.2017 klo 12.00 mennessä osallistuneiden kesken. Klikkaile itsesi tänne siis!


Vaikka eilinen lumimyräkkä aiheutti melkoisen liikennekaaoksen ainakin täällä Pirkanmaalla, ja allekirjoittanutkin juuttui autollaan mahasta kiinni kotipihassa, niin onhan tuo lumi nyt aivan ihana asia! Katsokaa vaikka näitä kuvia (joo tiedän, mun pitäis varmaan sulatella nuo pystyyn jäätyneet hortensiat ruukuistaan ja vaihtaa tilalle jotain vuodenaikaan paremmin sopivaa).

Ihanahan se olisi lötkötellä vaikka palmun alla, kun mennyt kesä ja syksy oli mitä oli. Mutta lasten riemu tupruttaneesta lumesta on niin mukavaa katseltavaa! Meillä ne ainakin puhjaavat koko illan ulkona, käyvät vaan syömässä ja vaihtamassa kuivia kenkiä ja lapasia välillä. Mutta miten voisi säilöä tämän lumen ja valoisuuden aattoon asti? 

- Mitä luulet, saadaankohan Suomeen tänä vuonna valkoinen Joulu?

MUISTOJA BLOGIVUOSILTA (JA ARVONNAN VOITTAJA)

$
0
0
Tämä blogi syntyi syyskuussa 2009, siis yli 8 vuotta sitten, kun olin hoitovapaalla nuorimmaisestamme. Neljän muksun kanssa kotona häärätessä alter-egoni Sally rupesi yhä usemmin nostamaan päätään esiin (Sally-nimen sain muuten ala-asteen englannin tunnilla). Sally siivosi kodin, kun lapset olivat päiväunilla, laittoi kakun uuniin ja luki sillä aikaa ihanien naisten blogeja. Blogit olivat tuolloin 2009 vielä aika harvinaista herkkua! Sitten tuli yksi kaunis päivä, jolloin hän päätti olla tavattoman rohkea ja perusti itsekin blogin. Sen nimeksi tuli CountrySally's Living & Loving, nykyisin tuttavallisemmin vaan Sally's.

Ennen kuin meistä tuli talo Tähtikallion onnelliset asukkaat, tarvitsi siis kulkea ihan hirmuisen pitkä matka. Se matka alkoi oikeastaan keväällä 2011, kun myimme rakentamamme kodin Kokkolassa ja muutimme tänne mun synnyinseuduille Hämeen sydämeen. 

Meidän koti Kokkolassa
2009-2010 bloggaaja oli vielä aika kasvoton tyyppi

Maalaisromanttinen olkkari

- Nämä kuvat siis Kokkolan ajoilta. Sisustustyyli oli silloin huomattavasti maalaisromanttisempi ja Pikkusiskokin vain peltitähden kokoinen (myrtsi ilme johtuu siitä, että takapenkillä oli vähän ahdasta, kun äiti osti tämän tähden, joka ei mahtunut edes takapaksiin)!

5 pitkää vuotta asuimmekin sitten talon myynnin jälkeen väliaikaisesti vuokralla ennenkuin rakentaminen tuli mahdolliseksi. Siinä paloi säästöt ja meni melkein hermotkin, kun kaikki yritykset tuntuivat valuvan hukkaan. Mutta onneksi elämä on niin ihmeellinen, ettei se paljasta korttejaan etukäteen, joten sitkeästi vaan roikuttiin kiinni unelmamme reunassa! Mä menin nelikymppisenä vielä koulun penkille ja opiskelin itselleni sisustusalan ammattitutkinnon. Tontin etsintä vei aikaa, samoin töiden löytyminen Tampereen seudulta. Lapset toki löysivät helposti uusia kavereita, viihtyivät koulussa ja ekat talosuunnitelmatkin ehdittiin tehdä, kunnes molempien työpaikoilla alkoi yt:t, ensin miehellä ja sitten mulla. Keväällä 2015 jouduin lisäksi kilpirauhasleikkaukseen, läheinen ystäväni menehtyi syöpään ja uitiin aika syvissä vesissä. Kirjoitin tuolloin blogissa rohkeasti työn menettämisestä, kiusaamisesta ja sairastumisestani, sillä olen aina ollut sitä mieltä, että  jos voin omalla tarinallani auttaa edes yhtä muuta, on sen kertominen ollut kaiken vaivan arvoista. Oikeasti, en edes tiedä ketään, joka olisi kasvanut ihmisenä, kun kaikki on annettu tarjottimella valmiina, sillä kyllä totuus on, että vastoinkäymiset opettavat pientä ihmistä eniten. Nöyrtyä piti siis monta kertaa ja aloittaa alusta. Ja vaikka se tuntuikin silloin ylitsepääsemättömältä, epäreilulta ja hitsin vaikealta, niin noiden asioiden merkitys on kirkastunut myöhemmin. Olen oppinut kärsivällisyyttä ja osannut poimia omista unelmistani ne, joita oikeasti haluan. Kaikkea ei voi saada, eikä ole tarviskaan! Onnellinen voi olla muutenkin. 

Muutoksen alkaessa kilpailutettiin ensiksi pankit, koska sillä on oikeasti iso merkitys, minkä pankin kanssa meinaa olla naimisissa seuraavat kymmenet vuodet. Sitten vuoroon tulivat talotehtaat, realistisen kustannusarvion laatiminen ja tekijöiden etsiminen. Meidän "suhteet" olivat keski-Pohjanmaalla, joten jouduttiin kyselemään aika paljon suosituksia, ja niistäkin huolimatta meillä on ollut varsin vaihtelevaa tuuria tekijöiden suhteen. Näytillä kävi esim. meille suositeltu kirvesmies, jolla ei ollutkaan omia työkaluja ollenkaan ja sitten eräskin sankari, joka päätti vaan yhtenä päivänä ruveta ilman alan koulutusta timpuriksi. Voi elämä! Usko siinä sitten elämäsi kallein projekti tällaisten ihmisten käsiin.

Tähden paikkaa kokeillaan

- Talo Tähtikallio on alkujaan lähtöisin mun kynästä ja Kannustalo räätälöi sen meidän tarpeisiin sopivaksi.

Kun molemmilla oli uudet työpaikat, päätettiin olla rohkeita ja aloittaa rakentaminen. Pantiin nimet papereihin, käytiin päivät töissä, oltiin kaikki illat ja viikonloput raksalla ja lisäksi koitin kirjoitella blogiin raksakuulumisia ja opiskella työn ohessa. Kaikki sujuikin alkuun hyvin ja oltiin ahkeria ja reippaita ja Kannustalo hoiti hommansa hienosti siihen valmiusasteeseen, mihin olimme sen heiltä tilanneet (päältä täysin valmis, sisältä levyvalmis). Talvella vastoinkäymiset rupesivat kuitenkin pikkuhiljaa seuraamaan toisiaan. Ja niillähän on sitten taipumus kasaantua ja kertaantua eli pienistä jutuista voi aiheutua lopulta todella iso murhe, kun joutuu siirtämään aikatauluja, perumaan juttuja ja järjestelmään ne moneen kertaan uudelleen. Ja tämä tapahtui, ei yhden tai kahden asian kanssa, vaan todella monen. Menemättä niihin sen enempää, koitettiin pysytellä reklamaatioviidakossa kutakuinkin järjissämme ja pitää kiinni omista oikeuksistamme saada ehjää ja oikeaa tavaraa ja silloin kuin on sovittu. Miten ihmeessä se voikin joskus olla niin vaikeaa? Täytyy kyllä sanoa, että muuton jälkeen molemmille iski kyllä melkoinen raksaväsymys ja vasta nyt rupeaa tuntumaan, että me taidettiin sittenkin selvitä tästä!


Kaikille vaikeiden asioiden kanssa kamppaileville sanoisinkin, että älä ikinä luovuta, vaan usko itseesi ja koita löytää voimat ja keinot taistella sen puolesta, mitä pidät tärkeänä! Olipa se sitten työasia, ystävyyssuhde, parisuhde tai vaikka vaan täydellisen maton etsiminen, niin yhtenä kauniina päivänä ratkaisu vaan on edessäsi. En tiedä, johtuuko onnistuminen lopulta siitä, että uskaltaa ensin päästää irti vanhasta, luopua turhasta painolastista ja ottaa se ensimmäinen rohkea askel kohti uutta. Väitän silti, että se auttaa. 

Mun omat unelmat ovat myös muuttuneet matkan varrella eli ne asiat, joita pidin tärkeinä omassa kodissa esim. 5 vuotta sitten, eivät enää olekaan niin merkityksellisiä (meillä ei esim. oo pihasaunaa, ulkoporeallasta tai manttelitakkaa). Budjetti tietenkin vaikuttaa aika paljon asiaan, mutta sisustusmaku muuttuu/ kehittyy ja myös me ihmiset muutumme. Se on luonnollista. Musta tärkeintä on, että ollaan terveitä ja saadaan olla yhdessä. ♥  


- Teidän arvontakommenttinne olivat kyllä paras lahja, mitä bloggaaja voi saada! Niin kauniita sanoja, että liikutuksen kyyneliä oli vaikea pidätellä, enkä pidätellytkään.

8 vuotta on tavattoman pitkä aika pitää blogia. Mutta kuinka tätä nyt voisi lopettaakaan, kun on kerta vauhtiin päässyt? Yli 1200 postausta täynnä meidän elämää + arjen pieniä onnen hetkiä. Ei meillä ole varaa ostella hienoja juttuja, käydä ulkomaan matkoilla ja syödä kovinkaan usein ulkona. Mutta koti ja asumisviihtyvyys ovat asioita, joista emme tingi. Mulla on oma sallymäinen sisustustyyli ja olen aika harkitseva kuluttaja. Esim. uuteen kotiin olemme ostaneet vain olkkarin valkoisen tikashyllyn, muutaman valaisimen, yläkertaan pienen lasivitriinin ja yöpöydät. Ostan aika usein tarjouksesta (ruokaa varsinkin) enkä tee juurikaan heräteostoksia, ja toisinaan pitkästytän jopa itseni sillä, että saatan pohtia esim. jotakin tapettivalintaa puolikin vuotta, niinkuin nyt meidän makkarinkin raitatapettia. Lexingtonia kuitenkin rakastan, olen aina rakastanut, ja tähtiä ja Joulua samoin. Siksi oli tavattoman ihanaa saada arpoa yhdelle teistä tämä ihana Lexingtonin Holiday Collection setti! Arvontaan saapui määräaikaan mennessä huikea määrä osallistumisia niin täällä blogissa kuin instagramin puolellakin. Wau! Olen iloinen niistä jokaisesta!


- Pidemmittä puheitta voittaja on HeliAO. Onnea ihanainen! 

Voittajalle on ilmoitettu myös henkilökohtaisesti voitosta. Kiitos kaikille teille ihanille, jotka olitte mukana blogin synttäriarvonnassa! Ootte ihan parhaita, eikä tätä blogia olisi ilman teitä! Yritän ehtiä vielä vastaamaan jokaiseen kommenttiin henkilökohtaisesti viikonlopun aikana. ♥ Happy Friday!

BABY IT'S COLD OUTSIDE

$
0
0


Vauhti kiihtyy, kun jouluaattoon on enää viisi yötä aikaa! 

Pitää tehdä joulusiivoukset, hakea kuusi, koristella, paketoida lahjat, käydä ruokakaupassa, muistaa ottaa kinkku sulamaan, leipoa (ainakin glögijuustokakku ja ehkä porkkanakakku), paistaa laatikot ym. Paljon on hommaa, vaikka ei hössöttäisi ollenkaan! Monena jouluna on huomattu vasta aattoiltana, että aika moni muksujen lahja tarvitsee paristoja, niinpä vaikka meillä onkin vaan isoja lapsia enää, niin paristot on aina mun joulun kauppalistalla! Kauppaankin ajattelin mennä jo torstaina, jotta en jäisi muiden jalkoihin.

Mies on ahkeroinut ja laittanut talossa viimeisiä listoja paikoilleen. Oisittepa nähneet sen ilmeen, kun pyysin roudaamaan parit vanhat puusukset olkkariin, että pääsen ottamaan nämä kuvat. Mutta onneksi se tietää vuosien kokemuksella, että kun mulle iskee inspis, niin silloin jos milloin kannattaa toimia. 


- Mustat Karhut on mun vanhempien vanhat puusukset ja noilla pienillä punaisilla olen itse hiihtänyt 70-luvulla.

Mun mielestä nää on aivan ihanat! ♥ Pelastin sukset reilut viisi vuotta sitten joutumasta roskakuormaan ja muistan, kun iskä kysyi silloin, että mitä ihmettä mä aion niillä tehdä. Vastasin, että laitan tietty olkkariin. No siinä ne nyt on!


- Kamiinamme on Jotul F 373 ja ollaan tykätty siitä ihan hirmuisesti! Se on kaunis, käytännöllinen ja todella energiatehokas!

Kun Jøtul F 370 -sarja tuli markkinoille, se mullisti kamiinoiden koko muotokielen ja voitti Red Dot Best of the best -palkinnon ensimmäisenä kamiinana ja ensimmäisenä norjalaisena tuotteena. Kun talo lämpiää edullisesti maalämmöllä, ei takan mielestäni tarvitse olla varaava. Kamiinan paras ominaisuus onkin juuri se, että se luovuttaa lämmön välittömästi huonetilaan ja jo muutama koivuklapi riittää.

HYVÄÄ JOULUA!

$
0
0


"At Christmas all roads lead home."

Talo Tähtikallion väki toivottaa Rauhallista Joulua!

MERRY & BRIGHT

$
0
0

- Ihanaa Tapaninpäivän iltaa! 

Meillä on takana ihka ensimmäinen Joulu uudessa kodissa.♥ Lämmin suositus kotijoululle. Ei aikatauluja, ei kiirettä, vain rentoa yhdessäoloa. Ainoa asia, josta pidin kiinni, oli juhlapukeutuminen eli joulupöytään ei ollut asiaa verkkareissa ;DD


- Lahjat avattiin lasten toivomuksesta jo iltapäivällä. Ja olihan näiden riemu ihan paras lahja meille vanhemmille! 


- Joulupäivänä vanhempani + mun veli ajelivat meille päivälliselle ja syötiin kiireettömästi pitkän kaavan mukaan. 

Tämä Joulu oli meille monellakin tapaa joulujen joulu, ensimmäinen uudessa kodissa. Se eteen on tehty paljon työtä ja nähty vaivaa, mutta talo on silti vaan raamit. Tärkeintä ei voi ostaa rahalla. ♥ 


JOULUKUUSSA

$
0
0

- Mulla oli toiveissa vain valkoinen Joulu ja niin ihanaa, kun saimme sen!

Kun Suomi juhli 100-vuotiasta itsenäisyyttään maa peittyi valkoiseen lumivaippaan ja jännityksellä seurasimme, mahtaisiko se pysyä Jouluun saakka. Miten ihanaa, että näin kävi! Ensimmäistä Joulua uudessa kodissa valmisteltiin pitkään ja hartaasti ja se olikin joulujen joulu, yksi kauneimmista. Saatiin olla näiden seinien sisällä, omassa kodissa, yhdessä, ilman kiirettä, rakkaitten kanssa. ♥ 

Tästä joulusta haaveiltiin pitkään ja nyt se oli siinä, käsinkosketeltavan todellisena, kauniina ja täydellisenä. Sellainen herkistää pienen ihmisen ja kietoo Joulun taikaan, siihen lämpimään tunteeseen, joka lämmittää sisältäpäin. Joulu on mielentila, sen voi tuntea paikasta riippumatta, niinkuin mekin monta joulua ennen tätä. Joulun voi löytää yhtä lailla tunturista, etelän lämmöstä, kaupungin sykkeestä, metsämökistä.  Joulu on rauhaa. Joulu on rakkautta. Joulu on toivoa. 

2017 MEMORIES - ONNISTUMISET & PETTYMYKSET

$
0
0


Ihana Marjukka Fab Forty Something blogista summasi vuoden 2017 kivalla postauksella ja minä aion tehdä nyt samoin. Toivottavasti sulla on hetki aikaa, sillä kysymyksiä oli sangen monta.


1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, jota et ole koskaan tehnyt?

Vuonna 2017 rakennettiin taloa koko pitkä talvi ja kevät (ja osin vielä kesälläkin) eli raksalla on tullut tehtyä paljon kaikenlaisia hommia ja välillä tuli ylitettyä itsensä niin jaksamisessa, kekseliäisyydessä kuin onnistumisissakin. Stailasin ja kuvasin myös vanhempieni omakotitalon myyntiin, Ava oli meillä ekaa kertaa yksin yöhoidossa, perehdyin gluteenittoman ruuanlaiton saloihin, käytin kansalaisvelvollisuuteni ja ilmoitin poliisille edelläni ajavasta humalaisesta autoilijasta, sekä vietettiin ihana kylpyläviikonloppu miehen kanssa ilman lapsia.


2. Oletko kyennyt pitämään uuten vuotena tekemäsi lupaukset?

Meillä ei yleensä ole tapana tehdä Uuden Vuoden lupauksia. Toki toivomme aina uudelle vuodelle mieluisia asioita ja yritämme jatkuvasti olla parempia versioita itsestämme. ⭑ Tänä vuonna 2017 tavoitteena taisi olla saada talo valmiiksi ja sen suhteen onnistuttiin. 


Keittiön corian taso

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä kuluneen vuoden aikana?

Blogin kautta olen saanut tavata vuonna 2017 aivan ihania ihmisiä. Kiitos kaikista niistä kohtaamisista! Olemme saaneet tutustua myös pariin uuteen kivaan perheeseen, jotka aloittelevat rakentamista meidän naapurustoomme. Myös työjuttujen ja lasten harrastusten kautta on tullut solmittua uusia suhteita ja tänä vuonna LinkedIn verkostokin on laajentunut mukavasti.


4. Menetitkö ketään läheistäsi?

Tähän voin onnekseni vastata, että en. Meillä on aika pieni suku ja muutamia sairastumisia lukuunottamatta kaikki on onneksi hyvin.


5. Missä maissa vierailit?

Ollaan oltu kyllä ihan kotihiiriä, mutta Ruotsin risteilyllä sentään käytiin muksujen kanssa (kai sekin lasketaan)! Tanskan matkasta haaveilen kyllä jälleen, viimeksi oltiin kesällä 2013 siellä automatkalla lasten kanssa, samoin olisi ihanaa, jos pääsisi käymään jossain lämpimässä.



6. Mitä sellaista toivoit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?

Pettymyksiä tulee matkan varrella jokaiselle eikä kaikkea voi millään saada, vaikka kuinka yrittää, mutta päällimmäisenä harmittaa varmaan se, ettei sopivaa työtä löytynyt. Tosin nyt on taas verkot viritetty eli never say never..


7. Mikä päivämäärä tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta vuodesta?

Kyllä se on tuo maaginen 30.6.2017 jolloin rakennustarkastaja myönsi meille muuttoluvan uuteen kotiin! Ihan uskomaton fiilis! Talo Tähtikallio oli monta vuotta vain paperilla, mutta kun taivaankappaleiden asennot ja työjutut ja muut olivat vihdoin oikeassa järjestyksessä, niin päästiin toteuttamaan meidän vuosien haave!


8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneena vuonna?

Lyhyestä virsi kaunis, mutta se on juurikin se, että päästiin muuttamaan omaan kotiin. ♥ 



9. Mikä oli suurin pettymyksesi?

Varmaankin se, kun mun työt loppui keväällä. Mutta se oli aika lailla hetken harmitus ja jäi pian uuden talon valmistumisen jalkoihin. Tässä iässä työhön liittyvät toiveet ovat myös aika lailla erilaisia kuin parikymppisenä ja työn sisällöllä on vaakakupissa iso merkitys. En ole koskaan ollut ronkeli töiden suhteen eli olen aina ottanut vastaan työtä, kun sitä on tarjottu. Mutta kyllä jos oikein rupeaa miettimään, mitä työltään haluaa, niin ei musta ainakaan ole kiva tehdä vuodesta toiseen määräaikaisia työtehtäviä ja olla joka paikassa vaan jonkun sijainen + suunnitella oma elämänsä puoleksi vuodeksi kerrallaan. Tässä iässä toivoo jo mieluummin jonkinlaista pysyvyyttä ja on valmis tekemään myös paljon sen eteen. 


10. Sairastitko tai loukkaannuitko?

*kop kop* koputtaa puuta. Paria flunssaa lukuunottamatta olen saanut olla terve. Toki rakkoja, hiertymiä ja mustelmia tuli raksalla, mutta ne olivat kaikki onneksi vaan pintanaarmuja. Vanhuus ei kuitenkaan tule yksin eli kaikesta ei palaudu enää niinkuin ennen ja poskihampaan juurihoitokin on tullut tänä vuonna tutuksi (pelkäsin sitä etukäteen ja ihan turhaan).


11. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Menemättä sen tarkemmin yksityiskohtiin vastaan, että henkilökohtaisessa elämässä nämä tyypit tietävät kyllä itse, keitä tarkoitan. 


12. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Suurin osa on tietenkin säästössä, mutta kulutetut rahat on pääasiassa menneet kodin sisustamiseen, laskuihin ja lasten harrastuksiin. Aika maltillisesti ollaan hankittu tavaraa uuteen kotiin, kun tuntuu, että meillä on jo kaikkea ihan riittävästi ennestään, mutta tottakai joitakin huonekaluja ja valaisimia on täytynyt ostaa. Täydellinen eteisen matto on vielä etsinnässä, muuten alkaa hankinnat olla siltä osin tehty. On ihanaa, kun on vihdoin koti, jonka ulkonäkö ja meidän sisustus mätsää.


13. Mikä oli paras ostoksesi?

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että se on tuo 10 vuotta haaveilemani kirjahylly uuteen olkkariin. Iloitsen siitä kovin! ♥



14. Mistä ihan todella, todella innostuit?

Kyllä talon rakentaminen ja uuden kodin sisustaminen ovat vieneet minut tyystin mennessään eli elän ja hengitän tämän talon tahtiin. Rakastan suunnittelua, käsillä tekemistä ja valmiin työn näkemistä.  Monenlaiset timpurin vehkeet on tulleet myös raksavuoden aikana tutuiksi enkä pelkää tarttua haasteisiin. Ihminen oppii yllättäviä asioita, kun vain haluaa. Meidän kaikkien asumisunelmat ovat erilaisia ja on jännä huomata, miten sitä huomaa välillä haaveilevansa jo kolmannesta talosta...


15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta vuodesta?

Raksalla ja autossa tykkäsin kuunnella Play-radiota (jota mies kutsui kauniisti jumputukseksi), mutta kanava lopetettiin harmittavasti nyt loppuvuodesta. Jos yksi yksittäinen biisi pitää valita, niin olkoon se sitten JVG Hehkuu. Se on vaan niin paras!


16. Viime vuoteen verrattuna, oletko...

Onnellisempi vai onnettomampi? No tottakai onnellisempi, kun päästiin vihdoin muuttamaan uuteen kotiin ja palaset loksahtivat siltä osin paikoilleen. Oma koti on sellainen turvasatama, jonne on mukava palata perheen kanssa maailmalta.

Laihempi vai lihavampi? Olen laiska käymään puntarilla, sillä farkut kyllä kertoo, jos jostain puristaa. Toki raksa-aikana tuli vedettyä keskivertoa enemmän lihapiirakkaa ja nakkeja, mutta ryhtiliike on suht helppo ottaa. Tervetuloa uusi vuosi ja uusi elämä!

Rikkaampi vai köyhempi? Rahapussi on kevyempi kuin vuosi sitten tähän aikaan, mutta kokemuksilla mitattuna olen moninkertaisesti rikkaampi!




17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

No rakentajalla ei tunnetusti ole vapaa-ajan ongelmia (kun ei ole sitä vapaa-aikaa)! Toivon kuitenkin, että oltaisiin ehkä maltettu ottaa hieman enemmän omaa aikaa, nukkua enemmän, syödä terveellisemmin (lähiruokaa ja luomua) ja käydä useammin vaikka kävelelyllä. Liikunta on tänä vuonna ollut pääasiassa hyötyliikuntaa eli kiipeilyä, roikkumista, kantamista, maalaamista,  tapetointia, sahaamista ja naulaamista. Mutta monipuolisesti kaikkea ja voimien loppuessa on raksalla joutunut ottamaan kekseliäisyyden sekä sen kuuluisan suomalaisen sisun käyttöön.


18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Haaskannut aikaani turhanpäiväisten pa**anjauhajien kanssa. Jotkut ihmiset ei vaan koskaan opi! Toinen, mikä mua ärsyttää, on ihmiset, joita joutuu aina odottamaan. Minusta on kohteliasta saapua sovittuun tapaamiseen silloin, kun sen aika on, ja sen merkitystä olen yrittänyt tänä vuonna opettaa myös lapsille.


19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?

Juhannusviikonloppuna vietiin pakettiautolla jo ekoja muuttotavaroita uuteen kotiin, grillattiin hodareita ja paistettiin grillitikuissa vaahtokarkkeja omassa pihassa. Joulua vietettiin uudessa kodissa kiireettömästi perheen kesken ja aika ihana Joulu se olikin.


20. Rakastuitko vuoden aikana?

Jo vain! Mulla on ihana mies ja perhe, joka pitää yhtä, no matter what. ♥ Ne saa mut nauramaan, kun maailma murjoo ja auttaa aina, kun sitä tarvitsen. Pitäisi varmaan vaan pyytää useammin apua eikä yrittää selviytyä kaikesta itse, mutta minkäs sitä luonteelleen mahtaa.

Kuva: Toni Kilpinen


21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?

Keväällä ei paljoa ehditty telkkarin edessä istuskella, mutta Pikkusiskon kanssa katsottiin Voice of Finlandia, Idolsia ja Unelmien Poikamiestyttöä. Tykättiin myös TLC kanavan uutuussarjasta 5+1 tytärtä, jossa seurataan amerikkalaista perhettä, johon syntyi viitoset!


22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

Olen aina vihannut tyhmyyttä. "Stupid is that stupid does" sanoi jo Forrest Gump. Viha on aika vahva sana ja se muuttuu helposti katkeruudeksi. Mä mieluummin ignooraan sellaiset ihmiset mun elämästä enkä tuhlaa niihin aikaa. 


23. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Sattuneesta syystä ehdin lukea tänä vuonna vain muutaman kirjan, jos ihania sisustuskirjoja ei siis lasketa (niitä muuten ilmestyi tänä vuonna monta kivaa!). Vastaukseni olkoon siis Minna Rytisalon uutuusromaanin Lempi, joka oli ihan pakko ahmia yhden kesäpäivän aikana. Ootteko lukenu?


24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Varmaankin kotimaisen musiikin ja artistien löytäminen Vain elämää ja Tähdet tähdet -ohjelmien kautta (Elias Kaskinen oli niiiiiiiiin hyvä esityksissään, että oksat pois). Muksut kuuntelee meillä aika sujuvasti suomipoppia, joten Robin, Antti Tuisku, Mikael Gabriel ja JVG soivat meillä aika usein autoradiossa. 

Jotenkin mulla on ollut vähän myötähäpeää monen kotimaisen vanhemman artistin osalta, kun niitä oli yleensäkin aika vähän silloin 80-luvulla, kun olin teini (siis oikeesti, radiossa soi vaan joku hitsin Meiju Suvas, Anita Hirvonen, Kake Randelin ja Matti & Teppo). Silloin Juice oli sentään vielä elossa ja Popeda + Eput olivat voimissaan, mutta tuolloin diggasin bändejä kuten Boycott, Hanoi Rocks ja Tarot. Michael Monroe on edelleen ihana ja lahjakas, samoin Tommi Läntinen, mutta esim. Dingon paluuyritykset ovat olleet mielestäni lähinnä säälittäviä.



25. Mitä halusit ja sait?

Katso kohta 8 eli kyllä muutto omaan kotiin oli tämän vuoden huippuhetki! ♥


26. Mitä halusit, mutta et saanut?

Paljonkin. Ainahan sitä näkee kaupoissa ja mainoksissa kaikkea ihanaa, johon ei ole varaa, mutta olen aika harkitseva kuluttaja. Mun mies sanoo aina, ettei tiedä ketään toista naista, jolla olisi yhtä vähän kenkiä ja käsilaukkuja kuin mulla, mutta tänä vuonna tein poikkeuksen ja raaskin ostaa itselleni 2 uutta laukkua (ne löytyivätkin laivan taxfreestä ja oikein hyvästä alesta).

Olishan se tietty ihanaa, kun voisi ostella itselle juttuja eikä aina vaan lapsille + maksella laskuja, mutta kyllä tarkka taloudenpito ja penninvenyttäminen ovat tulleet tänä vuonna entistä tutummaksi. Toisaalta, ei sitä kauheesti mitään tavaraa oikeastaan tarttekaan vaan haluaisin ennemminkin antaa perheelle kokemuksia ja elämyksiä. Isosisko oli kesälukiossa Ranskassa, mikä on hyvä esimerkki tällaisesta eli mielelläni tuuppaan lapsosia rohkeasti kokeilemaan omia siipiään.


27. Mikä oli vuoden paras elokuva?

Tosi vähän on kyllä ollut aikaa katsoa telkkaria ja elokuvissakin ehdimme käydä tänä vuonna 2017 vain kahdesti. Vuoden paras elokuva oli varmaankin Louhimiehen uusi Tuntematon sotilas, jonka kävimme miehen kanssa katsomassa heti ensi-iltaviikonloppuna. Tykkäsin, vaikka ennakkoon ajattelin roolihahmojen aiempien roolisuoritusten varjostavan uskottavuutta (siis miettikää nyt tämä "mie romahan" tytteliä näytellyt Putoushahmo Jussi Vatanen tai apuva-mies Pirkka Pekka Petelius, mutta onneksi elokuvan vahva tulkinta ei jättänyt sijaa moisille ajatuksille).


28. Mikä yksittäinen asia olisi selvästi tehnyt vuodestasi paremman ja onnellisemman?

No onpas nämä kysymykset nyt sangen visaisia ;D Hmm, siis joku yksittäinen asia.. No jos yksi pitää valita, niin oisko se sitten vaikka säännöllinen tilipussi. Kyllähän työ tuo mielekkyyttä elämään, ja raha turvallisuutta ja tasapainoa, ja ovat siten monessakin mielessä lisäämässä ihmisen onnellisuutta. Työ ei saa kuitenkaan olla itseisarvo eli elämään pitää mahtua muutakin, jotta voi olla onnellinen.


29. Mikä piti sinut järjissäsi?

Perhe. Yksiselitteisesti. Kyllä tämän vuoden tärkein tavoite oli päästä muuttamaan uuteen kotiin ja pitää perhe & parisuhde koossa, vaikka eteen tulisi mitä. Esteet on kuitenkin lopulta vaan asioita, joilla on tapana järjestyä, vaikka ne sillä hetkellä tuntuisivatkin vuoren korkuisilta.



30. Ketä julkkista himoitsit eniten?

Tää on helppo! Brad Pitt forever ♥ Kenenkään muun miehen takia en harkitsisi, että pakkaan matkalaukkuni, mutta jos Brad laskeutuisi helikopterilla tuohon meidän talon eteen ja pyytäisi mukaan, niin joutuisin kyllä vaikean valinnan eteen.


31. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?

Nämä ikävät terroriteot, joiden luulin olevan vaan muun maailman ongelma, ovat koskettaneet tänä vuonna läheltä myös meitä suomalaisia. Voi kunpa ihmiset ymmärtäisivät, ettei uskonnon, ihon värin tai poliittisten mielipide-erojen takia kannata ryhtyä hirmutekoihin vaan kunnioitetaan mieluummin toisten erilaisuutta.


32. Ketä tai mitä kaipasit?

Kaipasin montaakin edesmennyttä ihmistä, jotka olisi ollut ihana pyytää meille uuteen kotiin kylään.  ♥ Olisin halunnut halata heitä pitkään, jutella mukavia ja kestitä hyvin. Nämä ihmiset ovat onneksi aina sydämessäni ja vaikka en voi enää soittaa ja kertoa, kuinka heitä kaipaan ja poismeno saa vielä vuosien jälkeenkin kyyneleet kirpoamaan silmiin, niin tiedän, että he kaikki olisivat olleet hyvin ylpeitä siitä, missä olemme nyt.


33. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?

Paras tapaamani ihminen? Okei.. Siis milläköhän tavalla paras..? Tänä vuonna olen tavannut hirmuisen paljon ihania ihmisiä, mutta kyllä parhaimpia kohtaamisia ovat olleet ne vahvat naiset, jotka jaksavat aina uskoa minuun, osaamiseeni ja kykyihini + auttaa sopivilla tavoin eteenpäin. Selkäänpuukottajia ja pahanpuhujia riittää, siitä ei pääse mihinkään, mutta on tosi hyvä samalla myös tietää, että samanmielisiä ja hyvällä asialla olevia ihania naisia on kuitenkin olemassa. Kiitos ihanat!


34. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?

Olen koettanut elää viime vuodet "sydän kämmenellä", mutta pitää kuitenkin tiukasti puoleni asioissa, joissa uskon oikeuden lopulta toteutuvan. Haluan seistä sanojeni takana ja kaivaa esiin asioiden todellisen laidan, vaikka se veisikin aikaa. Because the truth never hurt nobody. Jotkut ihmiset kun jostain syystä luulevat, että heillä on oikeus tehdä asioita muista välittämättä, vaikka se olisi vastoin yleistä hyväksyntää tai jopa vastoin lakia ja asetusta.

Varoen ylpistymästä liikaa täytyy tässä kohtaa ihan pikkuisen taputtaa itseään olalle, kun olen pystynyt pitämään paketin hienosti kasassa koko raksavuoden. Helppoa ei ole ollut, enkä sitä koskaan erehtynyt sellaisena pitämäänkään, mutta kyllä rakentajaperhe kohtaa monia sellaisia haasteita ihan perus lapsiperhearjen lisäksi, jotka saavat haukkomaan henkeä. Mutta ei elämää lasketa muutenkaan hengenvetojen määrällä, vaan niiden hetkien määrällä, jotka saavat henkemme salpautumaan, eiks vaan?



35. Mitkä viisi asiaa asetat tavoitteiksi vuodelle 2018?


  • Saada tehdä työtä, jota rakastan
  • Liikkua enemmän
  • Murehtia vähemmän
  • Ottaa välillä aikaa myös itselleni
  • Löytää aikaa myös perheelle & ihanille ystäville


Summa summarum

Kiitos teille lukijoille tästä kuluneesta vuodesta 2017! ⭑ Kirjoittaminen on mukava harrastus, kun sitä voi tehdä ilman aikataulupaineita, mutta ei tämä bloggaaminen olisi mitään ilman teitä! Iso kiitos siis, kun olette olleet matkassa mukana ja seuranneet meidän perheen rakennusurakkaa + elämää uudessa kodissa! Matka tähän pisteeseen ei ole ollut ollenkaan helppo, vaikka blogijuttuja lukiessa sellainen kuva voi helposti syntyä. Nyt jälkikäteen olen iloinen, että onneksi kaiken keskellä löytyi aina aikaa ja voimia tallettaa fiilikset tuoreeltaan tänne blogiin. Niitä kun on itsekin jälkikäteen mukava lukea.

Talon rakentaminen on iso voimainkoetus, jossa tietämys, huolellinen suunnittelu ja kokemus ovat avainasemassa. Siltikin kaikesta huolimatta eteen voi tulla yllättäviä ja itsestä riippumattomia asioita, jotka hankaloittavat matkaa. Mutta niinkuin kaikessa muussakin, se että on ollut valmis laittamaan itsensä likoon, palkitsee sitten loppupeleissä. Usko siis unelmiisi, punnitse asiat huolella ja yritä tehdä kaikki niin, että huomisen sinä voi olla ylpeä niistä valinnoista, joita teit tänään. 


Hyvää Uutta Vuotta 2018 ⭑ Olisi kiva kuulla, millaisia olivat sinun 2017 tähtihetket? 

TERVETULOA TAMMIKUU

$
0
0


- Hyvää Uutta Vuotta 2018! ⭑ Kuinkas tammikuu on lähtenyt käyntiin?

Meillä oli vauhdikas vuodenvaihde, sillä saatiin Ava-neiti 4v Mummilaan kylään. Pikkuinen oli ollut loppuvuodesta nielurisaleikkauksessa ja toipunut siitä hyvin. Hän myös yllätti kaikki valvomalla pisimpään! Katsottiin parvekkeelta raketteja ja syötiin nakkeja ja perunasalaattia. Pitkä viikonloppu kului nopeasti ja Uuden Vuoden ensimmäisenä päivänä saateltiin muruset kotimatkalle.


Meillä perinteisesti tammikuu on ollut tipaton, niin nytkin. Tänä vuonna otin rinnalle myös sokerittoman, sillä tuntuu, että loka-marras-joulukuu on ollut niin pilvinen ja pimeä, että suklaata (ja punaviiniä) on tarvittu miltei tuplamäärä. Kuusi on vielä olohuoneessa, mutta lauantaina se ja muukin joulu saa lähtöpassit. Jääkaappi jo siivottiinkin eilen. Maanantaina muksuilla alkaa taas koulut ja hyvä niin. Kukaan kun ei ennen puoltapäivää ole lomalla tullut edes aamupalalle ;DD

- Manhattan taulut kiinnitettiin kamiinan viereen seinään. Ne löysin ennen joulua täältä.  Eilen oltiin ahkeria, kun Junior oli kaverilla yökylässä ja laitettiin ylläriksi pojan huoneeseen valokuvatapetti seinälle. Siitä juttua ensi kerralla. 

Viewing all 1046 articles
Browse latest View live