
Viikot vierii ja joulu lähestyy. Kaikki liikenevä vapaa-aika on vietetty tälläkin viikolla raksalla, jouluvalmistelujenkin uhalla, joten aika hurjalta tuntuu, että kahden viikon päästä tähän aikaan joulu on jo hyvällä mallilla (lue: onnellisesti ohi). ♥ No olen mä onneksi muutaman paketin tilannut jo netistä, mutta piparien leipomista ei olla vissiin koskaan jätetty näin myöhään! Yleensä ollaan taidettu leipoa jo 2 kiloa piparitaikinaa tähän mennessä ;DD
Kamera oli harmikseni unohtunut raksalle, joten adventtikuvaa ei voinutkaan aamulla ottaa kotiolkkarissa. Niinpä adventtikynttelikkö lähti tänä aamuna työmaalle mukaan!

- Tämä lautaseinä onkin nyt ensimmäinen kokonaan valmis ja näkyviin jäävä osa tulevaa kotiamme!
Kerron myöhemmin lisää sen tekemisestä. Porraskuilussa on korkeutta kahden kerroksen verran eli liki 6 metriä, joten muutama ilta on tuossa vuokratelineillä notkuessa kulunut. Kattolistat vielä paikoilleen, niin illalla saamme sitten purkaa telineet ja huokaista siltä osin. Ja loppu tuntuukin tähän verrattuna lasten leikiltä.
Tässä vielä "behind the scene" kuva eli aika korkealla oltiin. Kynttelikön alla oleva 60 x 60 laatta on muuten meidän keittiön lattialaattaa. Ne saapuivat juuri sopivasti ensi-seuraavalla viikolla alkavaa laatoitustyötä varten.
Tässä vielä "behind the scene" kuva eli aika korkealla oltiin. Kynttelikön alla oleva 60 x 60 laatta on muuten meidän keittiön lattialaattaa. Ne saapuivat juuri sopivasti ensi-seuraavalla viikolla alkavaa laatoitustyötä varten.

- Happy Sunday!