- Nyt kun käy töissä, niin viikonlopuilla on aivan uusi merkitys. Palautuminen.
Toisaalta on ihanaa, kun voi nukkua aamulla pitkään (paitsi jos on tikkana pystyssä jo seiskan jälkeen niinkuin minä tänään), mutta toisaalta tekemättömät työt odottavat tekijäänsä. On kaupassa käyntiä, siivousta, pyykin pesua, viikkausta, ruuan laittoa ja sitten niitä mukaviakin juttuja kuten kiekkopelejä, ystävien tapaamista jne. Eli viikonlopun tunnit täyttyvät kyllä kuin itsestään.
- Viikonloppuaamuina on ihana viipyillä pitkään lämpimissä peitoissa ja nauttia eka kupillinen kahvia sängyssä.
Ja sunnuntait me päätämme usein iltasaunalla. Niiden kahden väliin mahtuu paljon mukavaa aikaa perheen kesken ja esim. ulkoilua ja kokkailua yhdessä.
Tänään käytin aamupäivän siivoamiseen ja kyllä oli mukavaa puunata nurkat auringon paistaessa. Heti vaan tulee mieleen, että koskahan sitä pesisi ikkunat.. ja näin maaliskuun alkaessa pitäisi varmaan ottaa keittiöstä jo noi jouluverhotkin pois ;)
PS. Meidän muksuilla alkoi hiihtoloma. Ja arvontaan ehtii hei vielä mukaan!