Meillä seurattiin kaikki Suomen pelit teeveestä ja elettiin mukana koko vaiherikas matka, kun nämä huippulahjakkaat nuoret kasvoivat peli peliltä ja kukistivat vastustajan kerta toisensa jälkeen. Ja niin villeimmätkin unelmat saivat siivet ja tulivat todeksi, kun Suomi pääsi finaaliin ja Venäjä kaatui lukemin 3-4. Katsojille tarjoiltiin huikaisevaa viihdettä, kaukalossa nähtiin jännittäviä tilanteita ja taidokkaita yksilösuorituksia. Kirkkain mitali voitettiin silti yhdessä joukkueena. Hienoa Suomen nuoret leijonat!
 |
| Hetki Kapasen voittomaalin jälkeen! |
- Jääkiekkoäitinä tiedän, kuinka paljon tämä laji vaatii.Se, mitä näemme kaukalossa, on vaan jäävuoren huippu.
Pelaaminen on ehdottomasti lajin hauskin osuus, mutta menestyminen vaatii paljon muutakin ja sen eteen on tehtävä lujasti töitä. Onnistumisten takana on vuosien pitkäjänteinen harjoittelu, tsemppi, pelaajan oma into lajiin ja sen harrastamiseen, saaveittain hikeä, pettymysten karvasta kalkkia, kyyneleitäkin, sekä pitkälti vapaaehtoispohjalla pyörivä valmennus ja joukkueen johto, sponsoritoiminta sekä juniorin omien vanhempien ja lähipiirin rahallinen + ajallinen panostus, sillä harrastusmaksut, kuskaaminen 3-4 kertaa viikossa treeneihin + pelireissut päälle, varusteet sekä kasvavan junioriurheilijan ruokavalio ottavat kyllä oman osansa tuhansien suomalaisten jääkiekkoperheiden resursseista.
Kasvavan lapsen ja nuoren on myös pysyttävä terveenä ja vältettävä loukkaantumisia, sillä esim. pyörällä kaatuminen voi pitää sivussa monta viikkoa. Kasvukivut ja lihaskivut ovat niinikään jokaiselle junioripelaajalle tuttuja, harjoituksissa ja peleissä tulee tällejä, varusteet hajoaa, jää pieniksi ja noin 12-vuotiaana peleihin tulevat mukaan taklaukset. Kuukaudesta ja vuodesta toiseen toistuvassa harjoittelussa korostuu sinnikkyys, sillä vain toistolla ja uudelleentoistolla saadaan liikeradat lihasmuistiin ja samalla opitaan hienoja kuvioita, joita näimme kultapelissäkin. Niitä ei synny, jos istuu himassa ja syö sipsejä eli tietynlainen kurinalainen elämäntapa on oltava myös ruokavaliossa, jotta treenaaminen ei syö lihaksia. Nämä jannut kun heiluu mailat kädessä kaiken vapaa-aikansa, myös tuossa kotipihassa.
- Ovatko juniorit sitten valmiita tällaiseen pyöritykseen?
Loppujen lopuksi kyseessähän on vaan harrastus, yksi muiden joukossa. Mutta KYLLÄ, minkäs teet kun rinnassa sykkii leijonasydän ja tämä on kokonainen elämäntapa! Lajissa pärjääminen vaatii junnun itsensä lisäksi myös kasvattiseuralta ja taustajoukoilta paljon, mutta on upeaa nähdä junioripelaajan kasvu pelaajana. Oman juniorikiekkoilijan onnistuminenkaukalossa pyyhkii hetkessä pois arjen aikatauluttamisen, lukuisat kilometrit treeneihin kuskaamisia, pyykinpesut ja ne hetket, kun vielä yömyöhällä ompeli pelipaitoihin mainoksia, mutta sen tekee yhtä lailla juniorin silmien palo, kun hakee hänet tiistain treeneistä viisaria vaille 22 illalla. Että hän nauttii, hän on löytänyt oman juttunsa! Eipä siinä automatkan jälkeen enää juuri muuta ehdi kuin suihkuun ja syömään ja unta palloon. Sitä ennen kerrataan kuitenkin kuviot jäällä ja muistutetaan vielä lämpimästi ohimennen, että läksykirjat on varmasti repussa, sillä aamulla kello soi kouluun ja koulu pitää hoitaa myös, vaikka unelmana olisi NHL. Fantastista on, että myös me tulevien teemuselänteiden ja puljujärvien vanhemmat tulemme vuosien mittaan kaukalon laidalla toisillemme tutuiksi, sillä tuhansia tunteja vapaaehtoistyötä seurassa toimitsijoina, huoltajina ja kannustusjoukoissa ei kuitata parilla olankohautuksella, vaan lajin parissa syntyy parhaimmillaan elinikäisiä ystävyyssuhteita.
Jääkiekkoharrastus edistää terveyttä ja hyvinvointia, opettaa terveitä elintapoja ja kehittää tilannetajua. Joukkueurheilulajina jääkiekko myös opettaa junnulle arvokkaita taitoja, joita koko elämässä tarvitaan: tiimityöskentelytaitoja, toisten huomioon ottamista, yhteen hiileen puhaltamista, stressin sietokykyä, agressioiden purkutaitoja, kanttia. Suuri ero henkisessä kestävyydessä nähtiin juurikin finaalipelissä Suomen ja Venäjän kapteenien välillä, kun punapaita ei kyennyt pettymyksen hetkellä hallitsemaan päänuppiaan vaan purki agression ja turhautumisen mäiskimällä mailansa säpäleiksi. Kannattaa muistaa, että väkivalta ei ole koskaan ratkaisu vaan se on aina heikkouden osoitus.
Katulätkä on monen juniorijääkiekkoilijan ensikosketus lajiin. Huikea hatunnosto työlle, jota viime vuosikymmeninä on tehty lajin arvostuksen nostamiseksi, sillä Suomessa on tänä päivänä kunnioitettava määrä jäähalleja ja ulkokaukaloita. Silti en voi olla hämmästelemättä, miten näin pienestä kansasta voi ponnistaa tällainen määrä huippuyksilöitä Suomen maajoukkueeseen ja NHL:ään!
Jutun kuvat lainattu.