- Joku ehti jo varmaan huolestua, minne mä katosin. Viikko sitten nousi yllättäen kuume, joka kipusi yli 39 asteeseen!
Ei ihme, että oli vähän hattara olo. Heti maanantaina soittelin leikkausosastolle ja kyselivät vakiokysymyksiä leikkaushaavaan liittyen. Koska se oli siisti, sain ohjeeksi kääntyä oman lääkärini puoleen, jos kuumeilu jatkuu. Ja jatkuihan se. Tiistaina vietinkin sitten puoli päivää tk:ssa tarkkailussa ja otettiin paljon kokeita mm. keuhkokuva, sydänfilmi, virtsa- ja verikokeita. Eka hyvä uutinen oli crp pikatesti, joka kertoi tulehdusarvon olevan 5, vaikka kuume huiteli pilvissä. Eli haavatulehduksesta tms. ei ainakaan ollut kysymys. Keuhkokuvakin oli sikäli siisti että ei merkkejä keuhkokuumeesta eikä muustakaan vakavammasta, ja sydämen rytmi hyvä, joskin laukkasi levossa yli satkua. Ei myöskään merkkejä laskimotukoksesta eikä muustakaan vaarallisesta komplikaatiosta, joita suljettiin pois yksitellen. Keuhkot olivat kuitenkin kuin tulessa ja hurja määrä limaa nousi kurkkuun. Ääks. Kolme päivää leikkauksesta kun ei kauheesti uskaltaisi yskiä, ettei tikit ratkee.. Mutta pakko vaan oli!
Diagnoosiksi veikattiin lopulta viruksen aiheuttamaa hengitystieinfektiota, jopa influenssaa, ja parin päivän kuluttua piti mennä vielä otattaan crp uudelleen ennen näitä pitkiä pyhiä. Sain kyllä loka-marraskuussa työterkalla influenssarokotteen, mutta terveyskeskuslääkäri sanoi sen tehon olleen tänä talvena aivan mitätön. Katupöly, aikainen kevät, siitepölyaika, leikkauksessa ollut hengitysputki ja siihen päälle vielä tämä jostain tarttunut ikävä flunssavirus - niin mun tuuria! Mr Murphy päätti tulla oikein kunnolla vierailulle! 39 asteen kuume kesti nimittäin lopulta pitkät 6 päivää. Join saavillisen mehua ja yskin keuhkoni pellolle, mutta nyt tauti alkaa olla voiton puolella. Jokaista lihasta särki, silmiä samoin, flunssaa ei ollut juuri nimeksikään, mutta se yskä! Herranjestas, miten hurjalta se kuulosti. Kuin tuhat vuotta polttanut röökimummo olis yskinyt keuhkojaan palasina pihalle. En kyllä ihan heti muista koska olisin viimeksi ollut näin sairas. Leikkauksesta toipuminen jäi siinä rytäkässä tyystin taka-alalle. Ja muksut höpisivät jostain Pääsiäisestä ja munanpiilotuksesta... Että jäi vähän Pääsiäinenkin tänä vuonna toissijaiseksi (siksi jutun kuvana pari vuotta vanhoja pääsiäistunnelmia meiltä ;). Mies oli kipeä yhtä lailla, tosin kuume ei noussut taivaisiin, kuten mulla ja muksut ovat olleet hirmu reippaita. Että kyllä aina omista huoli pidetään.
Kotihoito-ohjeitten mukaisesti 10 vrk kuluttua leikkauksesta piti poistaa haavan suojana ollut haavateippi. Helpommin sanottu kuin tehty, se nimittäin istui tiukassa kuin toinen iho! Tarvittiin tuskanhikeä ja vähän googletusta, kunnes älysin kokeilla liottaa sitä ensin 5-10 minsaa käsidesillä ja yrittää sitten milli kerrallaan irti. Pyörtyminenkään ei ollut kovin kaukana.. Mies kiikutti konjakkitilkan rohkaisuksi, kun näki miten mun polvet löi loukkua. Mutta niin se teippi lopulta lähti. Haava on mielestäni tosi siisti, pituutta sillä on noin 8 cm ja enää vähän mustelmaa. Siitä oon tosi iloinen! Muutenkin nyt tuntuu, että elämä voittaa, vaikka olo onkin vielä kuin tavarajunan alle jääneellä. But she's a rock. Eli ensi kerralla sitten jo sisustamista ja muita normaaleja blogijuttuja tämän iänikuisen sairastamisen sijaan. Eli älkää karatko minnekään!
 |
| Kuva otettu tänään, 11 päivää leikkauksesta |