Quantcast
Channel: SALLY'S
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1046

SUNNUNTAINA SYÖDÄÄN YHDESSÄ

$
0
0






Yhteinen ruokailuhetki on tärkeä osa perheemme elämää, sillä syömisen lomassa tulee vaihdetuksi kuulumiset ja ruuanvalmistukseen sekä pöydän kattamiseen voi ottaa myös lapset mukaan. Meillä pyritään syömään päivittäin yhdessä. Aina se ei harrastusten ja työvuorojen vuoksi ole mahdollista, mutta yritämme pitää siitä kiinni.

Jo kotiäitivuosinani otimme tavaksi syödä viikonloppuisin tai edes sunnuntaisin hieman juhlavammin, jotta arki ja pyhä erottuisivat toisistaan. Se onkin toiminut jo vuosia mainiosti. Pöytä katetaan kauniisti ja sunnuntaina se tarkoittaa, että syömme ison ruokapöydän ääressä keittiön pikkupöydän sijaan. Viikonloppuisin tehdään aika usein myös ruokaa, joka valmistuu uunissa itsekseen ja jälkilämmöllä paistuu usein kakkua tai ainakin piirakkaa.

Tytöt keräsivät päivällä ulkoa pihlajanmarjaoksia. Lehdet olivat jo puista varisseet, mutta pulleat marjat loistivat kutsuvina. Niiden ympärille oli helppo loihtia tämän sunnuntain kattaus: pääruuaksi uunilohta ja jälkkäriksi porkkanakakkua.

Koululaisilla on alkava viikko syyslomaa, mutta me aikuiset pakerramme töissä.

- Suloista sunnuntaita!


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1046

Trending Articles